Roolimme tantrisessa työssä

 

Ajattelin hieman selventää käsitystä tantrisista työkaluista, niistä menetelmistä joilla voimme tarjota jotain lisää tantrista tietä kulkeville henkilöille tai heille jotka miettivät olisiko tantrasta kenties apua juuri minulle tai meille?


Päämääriämme


Tärkeimpiä päämääriämme on auttaa jollain tavalla asiakkaitamme eteenpäin elämässään. Emme voi muuttaa ketään, puhumattakaan siitä että voisimme pakottaa toisen muuttumaan. Voimme vain antaa eväitä ja työkaluja muutoksen toteuttamiseen tarjoamalla mahdollisuuksia oman elämän kohottamiseen kohti taivasten valtakuntaa.


Siksi olisi myös tärkeää luottaa meihin ja kertoa omasta tilanteestaan sekä siitä minne itse haluaa elämässään mennä. Moni ajattelee tässä vaiheessa ettei halua ehkä koko tantrista polkua sen vuoksi, koska seksuaalisuus astuisi liian isoksi osaksi elämän polkua.


Valitettavasti tuollainen ajatustapa on väärä, mutta kuitenkin hyvin yleinen. Tantra on paljon muutakin kuin seksuaalisuutta, itse rakastelu on varsin pieni osa tantrikkojen elämää. Tantran päämäärähän on hyvin henkinen, meditaatiot, erilaiset henkiset ja fyysiset harjoitukset tähtäävät kaikki Jumaluuden löytymiseen, kontaktiin oman Jumaluustietoisuuden kanssa.


Tietoisuuden nostaminen, tietoiseksi tuleminen ja Jumaluuden löytäminen nostavat esiin ainutlaatuisen elämän, jossa elämänlaatu nousee huippuunsa Jumaluuden astuttua kuvaan mukaan. Tuo Jumaluus on puhdas Jumaluus ilman uskontojen itä- tai länsimaisia auktoriteetteja ja vääristymiä. Jumaluus niin kuin se todellisuudessa on hyvä, kaunis ja totuudellinen läsnäolo, tietoisuus ja ääretön rakkaus.


Tässä on tantrikon päämäärä, tässä päämäärä johon haluaisimme Teidät johdattaa, tässä päämäärä johon haluaisimme Teidät tutustuttaa ja tässä päämäärä jonka haluaisimme Teidän LÖYTÄVÄN.


Miten toteuttaa tuollainen ihana asia?


Tutustumalla tantraan ja monipuolisiin tantrisiin työkaluihin. Periaatteessa kaikkia työkaluja mitkä toimivat päämääriin pääsemiseksi, voidaan käyttää tantrisella tiellä. Tantra on juuri siksi hyvin joustava suuntaus ja se on valtava etu muihin järjestelmiin verrattuna. Vapaus valita itselle sopivat menetelmät tekevät tantrasta mieluisan.


Tantraa on satoja erilaisia suuntauksia, mutta se mitä me edustamme on lähinnä oikean käden valkoista tantraa, johon vaikutteita on otettu varsin paljon egyptiläisestä tantrasta, egyptiläisestä vanhasta mytologiasta, johon nämä muualta tulleet Jumalat toivat hyvin korkean kulttuurin.


Millaisia työkaluja teillä olisi tarjolla?


Meillä on käytössä hyvin monenlaisia työkaluja, joilla voimme ratkoa jopa menneiden elämienkin hankalia asioita. Varmaan moni ajattelee tässä vaiheessa ”Ei kiitos ei kiinnosta tuollainen kivulias toimenpide.” Suoraan sanottuna ei meitäkään kiinnosta se sen enempää kuin teitäkään. Emme halua kiusata tai rääkätä teitä yhtään enempää, kuin mitä elämä on koulinut.


Sen sijaan haluamme auttaa teitä hyvin miellyttävällä tavalla, avaamalla nautinnon avulla chakrastonne eli tukkeutuneet elinvoiman keskuksenne. Eikö kuulostakin ihanalta, voiko parantuminen jostain ikävästä asiasta olla näin mukavaa ja kaunista?


Kyllä se vaan voi, sillä tantrassa hyvä olo ja rakkaus toimii kaiken korjaavana moottorina. Käytämme avuksi rakkauden hyvää tekeviä energioita nostaaksemme elämän laadun aivan uudelle tasolle kohti taivaallisia korkeuksia. Lisäksi opetamme halutessanne tuon kaiken myös teille.


Jokainen ymmärtää omalla tavallaan


Yhteenvetona voimme siis todeta, että tantra ei suinkaan ole pelkkää seksiä. Hyvin usein kuulemme asiakkailtamme ”Mies on jo vuoden tai kaksi yrittänyt saada minua parihierontaan, en vain ole uskaltanut tulla aikaisemmin. Jos olisin tiennyt että se on tämmöistä, olisin heti tullut” naiset usein toteavat.


Äskeinen kertomus todistaa sen, että naiset kavahtavat tantrassa nimenomaan seksuaalisuutta, ei siis ole aina helppoa toteuttaa itseään ja uskaltautua tantriselle tielle. Ennakkoluuloilla on siis hyvin suuri merkitys ja ihmisten käsitykset hyvästä ja pahasta eroavat hyvin paljon toisistaan.


Siinä missä vanhempi väestö pystyy nauttimaan seksuaalisuudestaan selvin päin, tarvitsee nuoriso avukseen joskus runsaankin määrän alkoholia. Nimittäin usein nuoret toteavat et ”ahaa siellä sitten kurssilla tantraillaan sika kännissä”. Eihän se nyt noin mennyt . . .


Väärinkäsityksiä ei siis koskaan voi välttää, koska ihmisten kokemukset ja ajatukset vaihtelevat hyvinkin paljon toisistaan. Kannattaa kuitenkin muistaa että jos tekstit liian paljon kajahtavat korvien väliin, vilaus peiliin voi selvittää asian todellisen syyn.


Ota yhteyttä jos kiinnostuit.


 

torstaina 8. heinäkuuta 2010

seuraava >

< edellinen

Arkisto

 
 

Tantralove Rakkauden Paratiisi - Forssa - 040-526 0713 - info@tantralove.org

Y-tunnus: 1986319-9 - Copyright 2005-2010: Tantralove Rakkauden Paratiisi